torstai 20. lokakuuta 2011

Terra-villatakki

Ensimmäistä kertaa varmaan ikinä. Tein jotain näin "isoa" täysin ohjeen mukaan, väristä lähtien. Ihanan yksinkertainen ohje, mutta ei niin yksinkertaisen näköinen.
Tosin, ei varmaan ole yllätys, että kun kaikki palat tehdään erikseen, niin jotkut palat eivät täysin osukkaan kohdilleen. Näin kävi mun hihojen kanssa. Ensimmäisellä kerralla olisin saanut puhvi-hihat ja näillä hartioilla se olisi vähän liikaa. Siispä hieman sävelsin ja kavensin hihoja, jotta sain ne suht hyvin kohdilleen.

Ohje on Novita Syksy 2011-lehdestä.





Minun sisko otti nämä kuvat ja kun en ole kauhean innoissani kameran edessä, välillä on helpompi hieman irvistää, jotta rentoutuu. :) Siispä siskoni mieliksi laitan vielä tämän seuraavan irvistys kuvan! Lupaus on lupaus!


Nyt onkin sit tarkoitus alkaa tekemään villatakkia niin, että paloja ei yhdistelläkkään. Ja niin, jouluhan se on ihan kohta ovella. Puikot heiluu ja viuhuu joka päivä.

tiistai 11. lokakuuta 2011

ENSIMMÄISET SORMIKKAANI

Äiti teki tuossa jo vähän aikaa sitten hienot sormikkaat, niinpä halusin kokeilla itsekkin. Aloitin näitä tekemään kaverille, mutta sormia tehdessä tajusin niiden olevan liian pienet miehen käteen. Siispä sain itselleni kivat sormikkaat.

Kuvio on kirjasta: Knitting Fairs Isle, Mittens & Gloves.



Lanka: Novita 7veljestä
Puikot: 3,5

Aloitin luomalla 48s. Ranne on perus joustinneuletta.
Ensimmäisellä aina oikein kierroksella lisäsin tasaisin välein 6s, jotta kuvio osuisi kohdilleen.
Kuvio jäi hieman vajaaksi korkeus suunnassa, koska peukalon ja sormien välistä olisi tullut liian suuri. Peukalon paikkaa voisi siis ehkä nostaa seuraavalla kerralla muutaman rivin, varsinkin sitten siihen miehen kokoon.

Sormien silmukat jakautui etusormesta lähtien 7-7-7-6 +3s.
Aikas hyvin ensimmäiseksi kerraksi, mutta nyt osaa tehdä seuraavat jo hieman helpommin ja oikean kokoiseksikin.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Avainkaappi

Kirpputori on hieno paikka. Aina silloin tällöin sieltä löytää pieniä aarteita. Tämä aarre maksoi hurjat 3euroa, mutta oli vailla hieman huolenpitoa.

En tiedä mihin tätä (minun silmään) avainkaappia oli ennen käytetty, mutta jotain sille piti tehdä. Sisällä oli teipattuna kirkkaan violettia kangasta ja peilin paloja, sekä pinta oli muutenkin kulunut.

Hieman hiontaa ja käsittelyainetta.


Pohjamaalia ja sen jälkeen pääsikin leikkimään krakleerauslakalla. Ensimmäinen kerta, joten hieman jännitti tuo loppu tulos. Että siis halkeileeko se ja kuinka se halkeilee, mitenkä paljon vai jääkö halkeilematta.


Kuivumisen ja sisäpintojen maalauksen jälkeen, avainkaappi on valmis.
Ja oikein kivasti krakleerauskin toimi.





Kohta saan myös TOYS-laatikot kotiin ja muutakin pientä kivaa on viimeistelyn alla.