keskiviikko 18. toukokuuta 2016

LASIVITRIINI VANHASTA BAARIHYLLYSTÄ

Kaipailin ruokailutilaan lisää säilytystilaa ja aloin suunnittelemaan kaappia/hyllyä, joka saisi olla maksimissaan metrin korkuinen ja koko seinän levyinen. Kaikki mahdolliset kirpputorit niin joensuusta, kuin netistäkin koluttiin ja etsittiin sopivaa ratkaisua. Aloin jossain vaiheessa jo miettimään, että rakennetaan koko höskä itse alusta loppuun.
 Mutta sitten anoppini ilmoitti, että heidän tuttavallaan on vanha baarikaappi lasiovilla ja se on lähdössä kaatopaikalle. 
Baarikaappi oli siis lattiasta kattoon yltävä kokonaisuus jossa keskellä oli baaritiski. Paloiksi laitettuna huomattiin, että onneksi ala- ja ylähylly olivat saman korkuisia ja yhdessä niiden leveys oli lähestulkoon täydellinen. Ei kuitenkaan aivan seinästä seinään, joka hieman tietysti harmitti, mutta valmiit lasiovet taas houkuttelivat minua helppoudellaan.
Otin tietoisen riskin. 

Hyllyt saivat alkuun aivan uuden värin. 



Kun hyllyt vietiin sisään, päätin vielä maalata kauhean tapetin piiloon ja ihan vain valkoiseksi. Entinen tapetti siis huuti hopeaa, keltaista ja jotain olevinaan valkoista, eikä silmäni enää jaksaneet katsella moista. Johan tuota päälle vuoden katselinkin, mutta nyt se on puhdas valkoinen ja miellyttää silmää.

Sitten tulikin hidaste. Suunnittelemani kansi vitriinin päälle muuttui mielessäni useita kertoja, kun yritti miettiä suht halpaa, mutta silti kaunista vaihtoehtoa. Mies sanoi tekevänsä sen itse, joten odotus jatkui...

Koska odotus jatkui, päätin laittaa hyllyt ja lasiovet paikalleen. Päätin myös, että en halua katsella hienoja lasejani muuttolaatikoissa käärittynä paperiin, vaan halusin ne paraatipaikalle, enkä jaksanut odottaa enää yhtään pidempään. Kauhealtahan se vielä silloin näytti.

Tässäpä kuva kauhealla tapetilla höystettynä. 


Ei vielä päätä huimaa kauneus ei. 

Mutta sitten koitti se päivä, kun mieheni ilmoitti kansilevyn olevan valmis. Hiphip hurraa. Pieni asia, mutta alkoi jo näyttää paremmalta. 


Nyt oli siis enää tavaroiden asettelu oikealle paikalle. Vielä siinä viikon aikana ehti löytää uusia ja hienoja löytöjä. 
Facebookin kirpputorilta metsästin vanhan radion, joenkukkatalolta nappasin mukaan kynttilänjalat ja Sarustiikasta viinipullotelineen. Siinäpä on muuten pelottavan ihana liike, eikä sinne kannata mennä "vain katselemaan", koska se on täysi mahdottomuus. Jos et oo vielä käyny, niin suuntaappas Joensuun Taitokortteliin ja rohkeasti vain Sarustiikan ovesta sisään, pankkikortti taskussa.

Vaikkakin tämän vitriinin tekoon kului enemmän aikaa, kuin olisi toivonut ja vaikka tämän takia täytyikin hieman hiuksia halkoa, niin lopputulos on kyllä sen arvoinen.



Nyt kun vielä löytäisi ihmisen, joka laittaisi uudet hienot HB-Homesin lamput ruokapöytäni ylle. Voisipa melkein sitten sanoa, että keittiö on valmis... Tai noh, parempi kun ei sano mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

mitäs tykkäät?