keskiviikko 11. toukokuuta 2016

KESÄ TULI

Aikaa edellisestä blogista onkin hurahtanut kuukausi tolkulla. Paljon ois ollu asiaa tässä välissäkin, mutta jostain syystä sitä aikaa ja tahtoa ei ole löytynyt.

Mutta josko se tästä, kun nyt tuo Lite-valmennuskin on ohi. Ihan ei mennyt niin kuin olisi toivonut. Pään vaivaa tuotti jalassa ollut jännetulehdus, vatsatauti ja flunssa, mutta sai siitä jotain irtikkin.
Aamupalan syönnistä on tullut tapa, samoin kuin vitamiinien syönnistä. Nukahtamis vaikeuksia ei ole ollut sitten valmennuksen alotuksen ja ehkä tuo vireystaso on muutenkin noussut. 
Näkyviä muutoksia ei kauheasti ole tullut, ainakaan omasta mielestä. Onneksi mittanauha ontoi +2cm niin hauikseen, reiteen kuin takapuoleenkin ja vatsan/vyötärön seudulta mittanauha näytti -2cm. Sitä vaan miettii, että mitähän olisi mittanauha näyttänyt, jos olisi saanut vedettyä koko valmennuksen aivan täysillä.

Eihän tämä kuntoilu siis tähän lopu, lähes samaan tyyliin on tarkoitus jatkaa salilla käyntiä ja ainakin pitää yllä jo se tavoitettu kunto ja hyvän olon tunne.

Tämän 12viikon aikana on oppinut itsestään taas jotain uutta, sekä palautellut mieliin niitä jo unohdettuja asioita. Kilpailu vietti ja itsensä voittaminen on aina ollut tärkeää, mutta tänä aikana on huomannut sen hyvät puolet. Nyt sitä osaa kanavoida omat voimavarat siihen oikeaan tekemiseen,josta  seuraa itsensä haastaminen ja tästä taas onnistuessa voittamisen ilo! Se on hyvä tunne se, kun tavoittaa itselleen tehdyn hurjan haasteen ja entäpä kun siinä onnistuu vielä odotettua paremmin! 

Tämän 12viikon aikana huomasin, kuinka välillä sitä vain tarvitsee jonkun tai jonkin asian itseään potkimaan perseelle, jotta sitä taas tajuaa, että on hyvä olla minä! 

 KESÄ, on tuo ihana auringon aika, jolloin voi hyvillä  mielin olla ulkona ja ehkä jopa unohtaa sisällä olevat keskeneräiset asiat!

Tänä kesänä on tarkoitus saada taas pihaa parempaan kuntoon. Omakotilaloon muuttomme jälkeen, on tämä vasta toinen kesä, kun pääsee laittamaan pihaa ja taloa ulkoapäin kuntoon. Tarkoitus on "nautiskella" kattoremontista muutaman viikon ajan, rakentaa patiolle katos, tehdä "ulkokeittiö", näpertää kukkapenkit kuntoon jne jne...

Ukit ovatkin aloittaneet jo yhden projektin.



Juuh, leikkimökki! Voi kuinka sitä odottaakaan, että pääsee laittamaan  leikkimökin sisustukset kuntoon ja ei taida ukkien vauhdilla kauaa enää tuota odotusta olla.

Pihalla olen uskaltanut jo hieman viherpeukaloida, kukat alkaa löytämään paikkansa...



Yrtitkin jo uskaltauduin laittamaan penkkiin...


Ja ihka ensimmäisen omenapuuni istutin etupihalle.


Pieniä iloja löytyy myös pihan nurkalta, minne vasta viime kesänä istutin raparperiä...



Ilolla olen myös saanut huomata, kuinka kaunis tämä Joensuu onkaan! Välillä sen unohtaa kaiken kiireen keskellä, mutta onneksi on vielä hetkiä, kun tämä kaupunki muistuttaa kauneudestaan!


Mutta nyt lupaan taas itselleni jatkaa blogin kirjoittelua hieman ahkerammin. 

Ja tämän myötä; 

HYVÄÄ ALKANUTTA KESÄÄ KAIKILLE!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

mitäs tykkäät?