sunnuntai 6. elokuuta 2017

KAKKU 18-VUOTIAALLE

Monta monta vuotta sitten, siskoni sai pikku prinsessan. Aivan valloittavan pieni ja suloinen tyttönen, on nyt kasvanut aikuiseksi ja tätin pikku tyttöä ei enää ole. 

Tämä tätin pikku tyttö on nyt kaunis ja fiksu nainen ja halusin tehdä hänelle kakun, tämän suuren juhlan kunniaksi.

Tämä kakku saanee suupielet ylöspäin.


Kakku on koottu peltitarjottimelle ja kerroksien välissä on pahvilautasista leikatut tuet.


Kakun päällä koristeena toimii skumppalasi ja avaimenperä.

Tekokukat ja silkkinauhat koristaa kakkua reunoilla ja löytyypä sieltä myös kaulakoru ja pieniä yllätys pulloja.


Ja kakuissahan on aina täyte, eikä tämä kakku ole poikkeus.
Mutta tämän kakun täyte ei ole syötävää, vaan tämä täyte takaa tätin tytölle paljon live musaa!

Hyvää synttäriä Inna!

Rakastan sua aivan VALTAVASTI!



torstai 3. elokuuta 2017

Pienelle tulijalle ❤️

Pienet ihmiset, uudet maailman valloittajat, viattomat suloisuudet, ovat ihanimpia asioita mitä maailmassa voi olla. 

Itse tunnen tehneeni jo osani tässä asiassa, mutta aina kun joku kertoo iloisen uutisen, puhkean onnesta.

Uusimmat uutiset tulivat jo jokin aika sitten ja ajattelin tehdä pienen ja suloisen paketin ihka uusille vanhemmille.

Poikaani odottaessa muistan, kuinka ihmeellistä oli kierrellä vaatekauppoja ja etsiä pienen pieniä vaatteita. Herranen aika, niin pienen pieniä! Se oli ehkä eka kerta itselleni, kun tajusin, kuinka pieni tämä ihmislapsi oikeasti tulee olemaan. Jalka kämmentäni piemenpi, pää vain vähän nyrkkiäni isompi ja sormet niin pienet ja nyrkkiin puristetut, että lapasissa ei ole edes paikkaa peukalolle.
Niin pienen pieni. 
Tämä oivallus oli tulevalle äidille jopa hieman ahdistava ja samalla valaiseva, mutta myös erittäin ihana. 
Niin pienen pieni ihminen on kohta vieressäni ja kukaan muu ei rakasta tätä pienen pientä ihmistä niin, kuin minä!

Uudet vanhemmat saavat jotain, jota laittaa pienen pieniin jalkoihin.


He saavat myös jotain, millä pitää pienen pienet sormet lämpinä.


Maailma muuttuu lapsen tultua ja vain ja ainoastaan siksi, että yhdessä hetkessä elämässäsi onkin ihminen jota rakastat elämäsi loppuun asti, ehdoitta!

 
ONNEA UUDET VANHEMMAT! ❤️

tiistai 1. elokuuta 2017

MITTAPUU

Pieni tyttöni aloitti eilen päiväkodissa isojen ryhmässä ja koska hän on jo iso tyttö, halusin hän mitata kuinka iso. 

Hän olisi halunnut mitata itsensä seinää vasten, niin että siihen kirjoitetaan hänen nimensä. Niin kuin mummolassa; hän sanoin.

Seinään kirjoittelu ei kuullostanut yhtää houkuttelevalta idealta, kunnes sen keksin.

Meidän eteisen ja keittiön välissä on tolppa...


Päätin hieman muokata tätä tolppaa, tyttöni toiveiden mukaan tietysti.

Aloitin mittaamalla sentit alhaalta ylös, kahteen metriin saakka.


Ja juu, olisi voinut olla helpompi metrimitan kanssa, mutta en saanut sitä pysymään hyvässä asennossa.
Ja valkoinen paperi viivottimen takana on siksi, että nähtävästi olen sokea (heh), koska en vaan millään nähnyt numeroita ilman sitä. 

Sitten viivottimen avulla tein lisää viivoja ja viivoja ja vielä lisää viivoja.



Hyvin sopii mittapuu "sisustukseen" ja tyttö oli tyytyväinen, kun pääsi toteamaan olevansa jo melkein metrin mittainen.


Ja pitihän se äiti ja isikin mitata.


Ja seuraavaksi taion lisä tilaa eteiseen, jotta tuolilla ja lattialla ja joka paikassa lojuva laukkuni pääsisi paraati paikalle. Ja miksi en laittaisi, onhan se nätti laukku ja ihana löytö espanjan reissulta. 
Ja kyllä, laukku ja sen paikka on erittäin hyvä syy laittaa hieman "sisustusta" uusiksi!