tiistai 21. helmikuuta 2012

KIRPPARI LÖYTÖJÄ OSA2; Pulpetti ja liitutaulu

Nämä molemmat löydöt sattui silmään aivan vahingossa, mutta mukaanhan ne oli otettava. Joensuun Jättikirppiksellä kierrellessä saattaa löytää välillä näitä mukavia löytöjä, kannattaa siis piipahtaa. On mukavan siisti, eikä joka paikka ole tupattu täyteen kaikkea mahdollista ja mahdotonta.

Tässä löydöt vanhassa mallissaan; niin liitutaulu, kuin pulpettikin kaipasi hieman maalia pintaan.

Pulpetti ja tuoli; 35e.


meinasin ensin, että olisin hionut kaikki pinnat puhtaiksi, petsannut ja lakannut. Mutta harmikseni edellinen omistaja ei ole osannut päättää kannen väriä ja yhden pinnan alta paljastui toinen ja toinen ja toinen...



Liitutaulu taasen oli kovin kärsineen näköinen, mutta vain pinnoista. Hyvin pysyy edelleen pystyssä, vaikka pieni taiteilijan alku onkin päästänyt luovuutensa irti.
Tämä maksoi minulle hurjat 3e ja purkin liitutaulu maalia.

Tältä meillä siis nyt näyttää.



Samaisella seinällä ollut sohva siirtyi nyt siis ikkunan eteen, toiselle seinälle ja odottaa selkänojaa.



Tuo iso liitutaulu on kyllä sellainen asia, mitä ehdotan kaikille vanhemmille, joilla on ahkera piirtäjä kotona. On nimittäin erittäin mukavaa ajan vietettä yksin ja yhdessä ja meillä ainakin piirretään vähän joka paikkaan, seiniin, pöytiin, jopa ikkunoihin... Mutta nyt tätä taidetta on huomattavasti helpompi siivoilla, jos vaikka "vahingossa" liitu liikkuukin kaapin oveen.

maanantai 13. helmikuuta 2012

MAGNEETTI AAKKOSET

Muovisia aakkosia ja numeroita on kaikilla, mutta mie en niistä kovinkaan perusta. Halusin puiset ja ruskeat. Toys-laatikoissa käytin kirjaimia, jotka ostin askarteluliikkeestä ja ajattelin, että samat kirjaimet voisivat toimia myös tähän tarkoitukseen.




Magneetit vaan kiinni pikaliimalla ja eiku väriä pintaan suihkuttamalla.



Kylläpä olivat hassun hauskoja juttuja, niin hauskoja, että äiti joutuu hakemaan lisää kirjaimia ja numerot myös.



Ja sitten vielä haluaisin palata jouluun ja hieman ylpeillä meidän siskosten yhteistyöllä. Iso-siskoni laittoin kauniita kuvia esille shaalista, jonka teimme äidillemme joululahjaksi. Vilkase ihmeessä.

tiistai 7. helmikuuta 2012

KULLALLE KESÄÄ ODOTELLESSA!

Kovasti mietin, että mistä sitä aloittaisi taas tämän neulonta innostuksen. Päätin aloittaa siis jostain sellaisesta, minkä näkee nopeasti valmiina, ettei innostus varmastikkaan lopahda. Söpöt ovat ja sopivat hienosti jätkän kevät takkiin, joka on sellainen armeijan vihreä.


Pitäisiköhän tehdä vielä huivi? Sitten olisi koko setti.


Lanka: 7veljestä
puikot: 3,5

tumputa loitus: 36s
pipo aloitus: 72s, joustin neuleen jälkeen tasaus;n joka puikolle 20s.

Autotalli puuhat ovat kovaa vauhtia valmistumassa, tässä jo yksi tuoli on saanut hieman hiontaa ja maalia, kohta se pääsee keittiönpöydän ääreen.