tiistai 21. helmikuuta 2012

KIRPPARI LÖYTÖJÄ OSA2; Pulpetti ja liitutaulu

Nämä molemmat löydöt sattui silmään aivan vahingossa, mutta mukaanhan ne oli otettava. Joensuun Jättikirppiksellä kierrellessä saattaa löytää välillä näitä mukavia löytöjä, kannattaa siis piipahtaa. On mukavan siisti, eikä joka paikka ole tupattu täyteen kaikkea mahdollista ja mahdotonta.

Tässä löydöt vanhassa mallissaan; niin liitutaulu, kuin pulpettikin kaipasi hieman maalia pintaan.

Pulpetti ja tuoli; 35e.


meinasin ensin, että olisin hionut kaikki pinnat puhtaiksi, petsannut ja lakannut. Mutta harmikseni edellinen omistaja ei ole osannut päättää kannen väriä ja yhden pinnan alta paljastui toinen ja toinen ja toinen...



Liitutaulu taasen oli kovin kärsineen näköinen, mutta vain pinnoista. Hyvin pysyy edelleen pystyssä, vaikka pieni taiteilijan alku onkin päästänyt luovuutensa irti.
Tämä maksoi minulle hurjat 3e ja purkin liitutaulu maalia.

Tältä meillä siis nyt näyttää.



Samaisella seinällä ollut sohva siirtyi nyt siis ikkunan eteen, toiselle seinälle ja odottaa selkänojaa.



Tuo iso liitutaulu on kyllä sellainen asia, mitä ehdotan kaikille vanhemmille, joilla on ahkera piirtäjä kotona. On nimittäin erittäin mukavaa ajan vietettä yksin ja yhdessä ja meillä ainakin piirretään vähän joka paikkaan, seiniin, pöytiin, jopa ikkunoihin... Mutta nyt tätä taidetta on huomattavasti helpompi siivoilla, jos vaikka "vahingossa" liitu liikkuukin kaapin oveen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

mitäs tykkäät?