tiistai 5. huhtikuuta 2011

TÄLTÄ MEILLÄ NÄYTTÄÄ! (luvattuja kuvia tekeleistä)

Tänään kun tulimme kotiin Kuopion reissulta, tuntui ensimmäistä kertaa ihan keväälle. Aurinko paistoi niin nätisti ja oli ihmeen lämminkin. Siinä siivotessa sain pienen kevät-energia-piikin ja ajattelin napata niitä kuvia tekeleistäni, joista jo aiemmin mainitsinkin.

Olohuoneen nurkkaan suunnittelin itselleni aluksi kovin monimutkaista, täysin nurkkaan sopivaa kirjahyllyä. Päätin kuitenkin tehdä hieman yksinkertaisemman hyllyn kaikille elokuvilleni, koska kirjojen määärä elokuviin nähden on niin vähäinen, että ne kyllä mahtuvat muutamalle seinällä olevalle hyllykölle. Tämä on yksi isoimmista tekeleistäni ja ei todellakaan ole muuttajan lempi hylly. Painoa on nimittäin ihan tolkuttomasti, koska materiaali on niinkin iisi, kuin vaneri. :) Kunnon hionnalla, petsauksella ja lakkauksella, omasta mielestöni siitä tuli ihan minun kodin näköinen!




Korkeutta hyllyllä on 185cm ja joka reunalla on tarkoitus ja mahdollisuus säilyttää elokuvia niin, että kaikki sieltä näkyvät ja ne on sieltä myös helppo saada. Mutta ei myöskään vie ihan kauheasti tilaa, mikä on hieno homma pienessä olohuoneessani.


Näitä tämän laisia hyllyköitä löytyy melkein jokaisesta huoneesta. Koot ja kulmaraudat tosin vaihtelevat.


Sohvapöytä sohvan vieressä. Nyt kun olin nuo kuvat napannu, niin hokasin, että olisin voinut ottaa liinan pois siitä päältä, koska se pinta on todella nätti ja olisi ollut mukava saada se näkyviin. Kotosalla tosin liina pysyy vielä tiukasti pinnassa, jotta ei pojan kanssa saada vahinkoa aikaan. :)


Muutamia tekeleitä vielä kuvattavana, mutta tänään aion pitkästä aikaa ottaa pitkätpuikot käteen ja neuloa hieman. Inspiraatiokin on palannut pikku hiljaa omalle tasolleen, mutta vapaa-aikaa on vähemmän kuin ennen, joten valmistakin tulee hitaammin. Mut eikös se niin mene, että hitaasti hyvä tulee. Saa nähä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

mitäs tykkäät?