keskiviikko 7. lokakuuta 2015

SYKSY JA UUSI AIKA

Joskus taannoin minulta kysyttiin, että miksi en kirjoita blogeissani enempää. Samaisen kysymyksen kuulin uudestaan taas viikko sitten....

Aloitin blogin tekemisen monta monta vuotta sitten ja silloin tuntui helpolta ja turvalliselta vain esitellä tekeleitään. Mielessä pyörivät kysymyset "miksi kukaan lukisi minun kuulumisiani" ja "onko minulla mitään fiksua sanottavaa" ei helpottanut itsestään ja elämästään kirjoittamista.

Olkoon se sitten tämä iän tuoma itsevarmuus, sukuvikana peritty lievä hulluus tai mikä tahansa, mutta alkakoon nyt uusi aika.

Monille voi tulla yllätyksenä, ei kylläkään läheisimmilleni, että koen kauheaa esiintymis kammoa sekä inhoan olla huomion keskipisteenä. Se suunnaton tärinä, käsien hikoilu ja sydämmen tykytys tuntuu aina yhtä kauhealta. Oli sitten kyse sing starista tai puheen pitämisestä, jännitys on hikoiluttava kokemus.

Hienosti osaan myös peitellä jännitystäni, sekin on jo vuosien varrella opittu... Ja tämä kaikkihan on sinänsä ristiriidassa työni kanssa, koska työni vaatii tietynlaista esiintymistä päivästä toiseen. Ja nämä niin sanotut "katsojat" ovat täysin tuntemattomia. Mikä voi jännittää siis niin paljon muualla toimiessa? 

Sanattomaksi en koskaan jää ja sosiaalinen olen ollut pienestä pitäen, eikä kotona "riehaantuminen" perheen kanssa ole koskaan ollut ongelma. 
Ehkäpä sitä on vain jossain vaiheessa elämäänsä jättänyt "työ minän" päälle itseään suojellaakseen ja unohtanut, että omistakin asioista voi ja saa puhua, kuuntelipa sitten kukaan tai ei.

Tästä lähtien aion siis kertoa unelmistani, tehdä unelmiani ja toteuttaa niitä täällä, turvallisesti oman kodin suojista. Olkoon tämä ensi askel unelmien toteuttamiselle muualla, ehkä vielä joku päivä uskaltaa pyytää, toivoa ja vaatia asioita unelmiensa takia.
Joistakin voi tuntua hölmöltä vouhotukselta, pelkkä nimi ja ulkoasuhan tässä vaihtui. Mutta minulle tämä on oikeesti aika kova juttu. Onhan tää blogi kuitenkin, vähä niin kun minä.

Näin pimeän ja kylmän tullessa, jokainen meistä näyttäisi ottavan syksyn vastaan eri mielentilassa, mutta jokainen näyttäisi silti miettivän asioita, selvittelevän päätään ja tunteitaan.

Niin minäkin... 


Hyvää syksyn alkua!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

mitäs tykkäät?