torstai 1. toukokuuta 2014

LASTENHUONEEN SISUSTUSTA: TYTTÖ JA POIKA, YKSI HUONE

Lastenhuone oli kauan aikaa aina vähän sinne päin, mutta nyt alkaa huone olemaan kuosissa.

Haaveissahan on omakotitalo tulevaisuudessa, mutta siihen asti on pojan ja tytön elettävä samassa huoneessa. Onneksi tyttö on vielä sen verran nuori, että täytyi kuunnella vain yhden lapsosen mielipiteitä ja toiveita... Tosin kuuntelun jälkeen äiti saattoi tehdä muutamia asioita ihan omin päin...

Idea lähti siitä, että halusimme maalata seinään jonkin kuvan. Mies taiteili tämän puun...


Puu maalattiin samalla maalilla, kuin pinnasänky...


Taulu lähtenee sängynpäädystä seinälle, kunhan se alkaa olemaan tytön käsien ulottuvilla... Mutta nämä taulut tein muistoksi myös joskus toivottavasti omaan kotiin muuttaville lapsilleni. Molempien taulujen sisällöt ovat ensimmäisten päivien aikaan saatujen kukkien ja korttien satoa sekä kummilusikat.


Pojan puoleisella seinällä vallitseva tekijä onkin sitten Autot ja Salama...




Mielikuvituksen vilkkaasta maailmasta kärsivä poikanen rauhottui unimaailmaan kahdella hyvin helpolla tavalla. Ensimmäisenä se, että pikkusisko muutti samaan huoneeseen ja toisena tämä mummilta saama unisieppari. "Unisieppari vie pahat unet pois, tälleen shuiiiii...." -Jami 3v.-


Poika myös onnesta soikeana hyppi ylös ja alas, saadessaan parvisängyn. Se on isojen poikien sänky, ettäs tiiätte...


Autot taidetta pojan makuun saatiin ikean kehyksiin laittamalla Autot-lehden julisteita. Halpoja ja nopeasti vaihdettavissa, kun uusi villitys alkaa...



Tälläisenä huone toiminee ehkä vuoden eteenpäin ilman suurempia muutoksia... Tosin mielenkiinnot muuttuu ja äiti tylsistyy, joten riskejä on...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

mitäs tykkäät?