tiistai 28. lokakuuta 2014

MEIDÄN KEITTIÖ

Muutto puuhat on vienyt kaiken ajan ja ylikin. Paljon on vielä kesken, mutta meidän keittiö näyttää jo valmiilta. Suuremmilta remonteilta vältyttiin, mutta välitila ja pöytätasot saivat uuden ilmeen.

Välitilan lasin taakse taiteilin vanhoista lehdistä (jotka metsästin kirppareilta) pohjan ja siihen päälle mummin vuoden 1948 "uusi keittokirja"-kirjasta sivuja. Laitoin myös mummin vanhan kuivakakku reseptin, johon mummi on itse tehnyt parempien määrien merkinnät. 




Päätimme itse tehdä myös saarekkeen. Taso saarekkeeseen tilattiin muiden tasojen tavoin keittiötukusta, niitä ei sentäs itse tehty. 
Saarekkeen toinen, niin sanottu näkyvä puoli on baari puolemme ja ei kaikille näkyvällä puolella on hyllyt jonne oli hyvä piilottaa mikro, keittokirjat ja muuta ulottuvilla tarvittavaa.


Vanhat sanomalehti tauluni on nyt löytänyt siis paikkansa keittiöstä ja ruokailu huoneesta.


Yksi osa kotia jo siis hyvällä mallilla, yläkerta onkin sitten vielä ihan eri juttu!

Mutta nyt kun on tämä muutto hässäkkä jo hiipunut hieman, niin huomenna lähtee PIENI ILON HETKI-paketti matkalle kohti omaa omistajaa.